torstai 16. lokakuuta 2014

Han Han: yhteiskuntakritiikkiä sallituissa rajoissa

Han Han on yksi tunnetuimmista nimistä kiinaa puhuvassa maailmassa. Silti vain harva lännessä on koskaan kuullut hänestä. Tämä on tarina siitä, kuinka surkeasta koulupojasta ja yhteiskunnan häpeäpilkusta kasvoi sensaatiomainen kirjailijamenestys, Kiinan luetuin yhteiskuntakriitikko, menestynyt kilpa-autoilija ja vielä paljon muuta.


Vuosi 2000, Shanghai, Kiina. Nuori mies nimeltään Han Han jättää lukion kesken repäistyään ensin jo toiseen otteeseen hylätyt seitsemästä aineesta. Kun hän kävelee viimeistä kertaa ulos lukionsa porteista, Kiinassa kohisee. Maassa, jossa nuoren tulevaisuuden kannalta mitään ei pidetä koulutodistuksia tärkeämpänä, koulun jättäminen kesken on anteeksiantamaton teko.

Paheksuntaa herättänyt ”ongelmanuori”

Han Han syntyi vuonna 1981, pian sen jälkeen, kun Kiinan kiistelty yhden lapsen politiikka oli pantu täytäntöön. Koska hän oli perheensä ainoa lapsi, hänen koulunkäyntinsä yllä oli pienestä asti kovien odotuksien tumma varjo.

Han Han epäonnistui lukiolaisena osittain omaa laiskuuttaan ja tottelemattomuuttaan, mutta tyhmä hän ei ollut. Vuotta aikaisemmin tämä ”ongelmanuori” oli niittänyt mainetta voittamalla ensimmäisen palkinnon merkittävässä kiinalaisessa nuorten kirjoituskilpailussa. Han Han oli saanut tekstejään julkaistuksi myös peruskouluaikoinaan.

Nuorukainen halusi puolustaa oikeuttaan päättää itse, mistä oli kiinnostunut. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että ankara koulunkäynti todistusten kiilto silmissä ei ole alkuunkaan oma-aloitteisen, aidosta kiinnostuksesta kumpuavan opiskelun veroista. Matematiikan hän koki hyödyttömäksi, samoin englannin kielen.

Han Hanin kielteistä asennetta ruokkivat osaltaan myös jähmeä kiinalainen koulukulttuuri sekä kiinalaiset opetusmetodit. Yksilöllisten lahjojen kultivoimisen sijaan ne yrittävät takoa oppilaasta auringonkukan kaltaista, muun joukon kanssa samaa valonlähdettä kohti tuijottavaa jokaisen osa-alueen erityislahjakkuutta.

Kirjoituksissaan Han Han on usein painottanut sitä, kuinka koulunkäynti Kiinassa voi tukahduttaa nuoren luovuuden ja viedä tältä halun oppia uutta koko loppuelämäksi. Silti kiinalaisessa ajattelussa koulunsa kesken jättävää nuorta pidetään käytännössä tuhoon tuomittuna ja useimmiten vieläpä perheensä kunnian lokaavana häpeäpilkkuna. Siksi Han Hanin tapaus aiheutti vanhempien kiinalaisten sukupolvien keskuudessa niin paljon närää.

Han Han rakasti koulussa vain äidinkieltä ja kirjallisuutta. Hän luki paljon, niin roskaa kuin klassikoitakin. Hän luki jopa tunneilla, ja hänen laaja lukeneisuutensa paistaakin läpi hänen viittauksia ja alluusioita tulvillaan olevista varhaisista teksteistään sekä myöhemmästä kirjallisesta tuotannostaan.

Esikoisromaanilla tähtiin

Han Han myös kirjoitti kouluaikoinaan paljon ja oli hyvin tietoinen kyvyistään. Hänen entiset koulukaverinsa ovat myöhemmissä haastatteluissa muistelleet sitä, kuinka hän oli poikkeuksellisen itsevarma – omien sanojensa mukaan hän olisi voinut siltä istumatta kirjoittaa erinomaisen kirjoitelman vaikka riisikuppinsa sisällöstä.

Vuonna 2000 tapahtui muutakin. Silloin Han Han julkaisi esikoisromaaninsa Kolme porttia, jonka hän oli kirjoittanut viimeisen lukiovuotensa aikana luokkansa takarivissä.

Vain paria vuotta aikaisemmin Kiinan ylitse oli pyyhkäissyt suuri ”kampusromaanien” aalto. Romaaneissa koululaisten elämää kuvattiin tavallisesi upeana ja jännittävänä ja koululaisaikoja ihmisen elämän parhaimpina vuosina. Han Hanin omat kokemukset olivat erilaisia, ja Kolme porttia kertookin ankeamman version kiinalaisen koululaisen todellisuudesta.

Lukija saa seurata Lin Yuxiang -nimisen koulupojan edesottamuksia kahden kouluvuoden edestä, yhdeksänneltä luokalta lukion ensimmäiselle. Kuva ei ole ruusuinen, mutta se on vahvasta satiirisesta sävystään huolimatta kenties realistisempi kuin mitä Kiinassa koskaan aikaisemmin oli kirjoitettu.

Lin Yuxiang yrittää parhaansa mukaan ottaa selvää siitä, mikä elämässä muka on niin hienoa. Samalla pojastaan pakkomielteen omaisesti kovaa tiliä takovaa, menestyvää ”lohikäärmettä” kasvattavat vanhemmat hengittävät niskaan, koulu puuduttaa ja ikätoverit haiskahtavat falskeilta. Toivoa pitää yllä vain ihastuminen koulun kauneimpaan tyttöön, fiksuun Susaniin.

Erityisesti Kiinan kankeaa koulujärjestelmää ruotiva Kolme porttia teki kirjoittajastaan välittömän sensaation. Romaani myi Kiinassa enemmän kuin yksikään muu teos 20 vuoteen. Kiinassa alkoi Han Han -kuume: vanhempi väki paheksui ”nuorta kapinallista”, kun taas hänen oma sukupolvensa oli viimein löytänyt äänenkannattajansa.

Lellikkisukupolven murskaavat paineet

Han Han edustaa 80-luvulla syntyneiden sukupolvea, jota on Kiinassa usein moittien kutsuttu ”pikku keisarien” ikäluokaksi. Nämä lapset saivat kyseenalaisen kunnian syntyä uudenlaiseen Kiinaan: yhden lapsen politiikka oli pantu täytäntöön ja Kiina oli avautunut ympäröivälle maailmalle, tavoitteenaan reipas talouskasvu ja koko kansan vaurastuminen.

80-lukulaisia perheensä ainoita lapsia on kritisoitu paljon. Sanotaan, että heidät on lellitty pilalle, minkä seurauksena on syntynyt kokonainen sukupolvi itsekkäitä omaan napaansa tuijottajia. Haukkujen lisäksi nämä ”lellikit” ovat saaneet kannettavakseen myös korkeiden odotuksien tuomat, äärimmäisen kovat paineet.

Kiinalaisessa kulttuurissa jälkeläinen on velvollinen pitämään vanhemmistaan huolta näiden ikääntyessä. Väestön nopea ikääntyminen on johtamassa siihen, että näillä 80-lukulaisilla riittää ruokittavia suita yli oman tarpeen. Paineet ovat kovat, ja Han Han on kirjoittanut aiheesta paljon – niin fiktiota kuin laajasti luettua yhteiskuntakritiikkiäkin.

Miljoona lehteä silppuriin

Siirtykäämme ajassa kymmenen vuotta eteenpäin. On vuosi 2010, ja Han Hanin perustaman, suurta huomiota herättäneen Duchangtuan-kulttuurilehden (kirjaimellisesti ”Solistien kuoro”) toisen numeron painosta – yhteensä miljoona kirjan kokoista lehteä – jauhetaan silpuksi.

Puoli vuotta aikaisemmin ”Solistien kuoron” ensimmäinen numero oli lyönyt kaikki Kiinan myyntiennätykset. Sen ensimmäinen painos oli myyty loppuun kahdessa päivässä, ja kadunreunukset olivat nopeasti täyttyneet piraattikopioista ja tekaistuista uusista numeroista.

Toisen numeron julkaisu ei lopulta onnistunut, koska lehden ensimmäisen numeron kanssa oli ollut niin paljon hankaluuksia ja yhteistyökumppanit olivat päättäneet vetäytyä projektista. Arviolta 70 prosenttia ensimmäistä numeroa varten valmistellusta materiaalista oli joutunut sensorien hampaisiin muun muassa poliittisesti arkaluontoisen sisältönsä vuoksi. Lopputulos olikin ollut monille kovempaa paukkua odottaneelle pettymys.

Aina esikoisromaaninsa julkaisusta lähtien mielipiteet jakanut kirjailija aloitti vuonna 2006 blogin kirjoittamisen. Hänen kirjoituksensa herättivät niin paljon huomiota, että vuonna 2008 kyseessä oli koko Kiinan luetuin blogi. Blogissa on tähän päivään asti vierailtu lähes 600 miljoonaa kertaa.

Han Han on kirjoittanut blogissaan muun muassa kiinalaisten virkamiesten korruptiosta, ympäristön rappeutumisesta, köyhän maalaisväestön ja nuorison ahdingosta sekä lukemattomista muista sosiaalisista ongelmista.

Yksi asia, joka on ajanut hänet kirjoittamaan, on hänen omassa kotikylässään todistamansa, paikallishallituksen sokean kansantuotteen kasvun perässä juoksemisen aiheuttamat epäoikeudenmukaisuudet ja ympäristölle aiheutetut tuhot. Kotikylä on saanut kunnian toimia tapahtumapaikkana myös yhdessä Han Hanin myöhemmistä romaaneista.

Han Han kirjoittaa aroista aiheista – aiheista, joista kirjoittamisesta vähemmän taitava kynäilijä voisi Kiinassa joutua hankaluuksiin. Hän haluaa kuitenkin pysyä vapaalla jalalla – ja Kiinassa. Hänen mielestään Kiinassa on paljon korjattavaa, mutta hän ei halua kotimaataan hylätä. Sen sijaan hän haluaa olla mukana tekemässä siitä jokaiselle kiinalaiselle paremman paikan elää. Siksi hänestä on kehittynyt kirjoittajamestari, joka käsittelee arkaluontoisia asioita, mutta joka samalla osaa olla menemättä liian pitkälle – saadakseen kirjoittaa vastaisuudessakin.

Liian kesy yhteiskuntakriitikko?

Muun muassa kiinalainen taiteilija Ai Weiwei on ilmaissut kritiikkiä Han Hania kohtaan, soimaten häntä liian ”pehmeäksi”. Tiedämme kuitenkin, kumpi yhteiskuntakriitikoista on joutunut vakavasti Kiinan viranomaisten hampaisiin ja kumpi ei.

Omien sanojensa mukaan Han Han ei halua keskittyä jääräpäisesti yksittäisiin ongelmiin, sillä hän tietää, että siten Kiinassa kerjää vain verta nenästään. Sen sijaan hän sohii mieluummin mehiläispesää sieltä täältä ja vaihtaa kohdettaan, kun joku ylempää niin kehottaa. Kehotuksia on vuosien varrella kertynyt.

Blogiteksteissään Han Han puhuu asioista suorasanaiseen ja usein jopa ivalliseen sävyyn. Hän tarjoaa purevaa kritiikkiä monia kiinalaisia tahoja kohtaan sekä ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Hänen bloginsa on useaan otteeseen joutunut sensuroinnin kohteeksi, mutta useimmiten hänen seuraajansa ovat olleet sensoreita nopeampia ja taanneet aktiivisella jakamisellaan hänen tekstiensä leviämisen.

Han Han ei kuitenkaan ole varsinainen dissidentti, kuten sellaiset henkilöt kuin Ai Weiwei, poliittista muutosta vaatinut Liu Xiaobo tai ihmisoikeusaktivisti Chen Guangcheng, joiden karusta kohtelusta Kiina tunnetaan.

Hyvänä esimerkkinä hänen ”pehmeydestään” mainittakoon kolmen laajasti levinneen blogitekstin sarja, jonka hän julkaisi joulukuussa 2011, otsikkoina arkaluontoisilta ensi näkemältä kuulostavat ”Vallankumouksesta”, ”Demokratiasta” ja ”Vapaudesta”.

Han Han ei yllytä kirjoituksissaan vallankumoukseen, eikä usko sellaisen tapahtumiseenkaan. Hän uskoo, että vallankumousyritykset Kiinassa voisivat aiheuttaa enemmän surua kuin minkä arvoista asian ajaminen ehkä lopulta on. Sen sijaan Kiinan hallitusta pitäisi hänen mukaansa eri keinoin painostaa reformin suuntaan, minkä myötä Kiina ennen pitkää muuttuisi myös demokraattisemmaksi.

Vapaus on aiheena kenties lähinnä Han Hanin sydäntä. Hän toivoo, että kiinalainen kulttuuri saisi mahdollisuuden olla vapaampi ja siten elävämpi. Lisäksi hän toivoo, että media saisi kehittyä avoimemmaksi. Hallitus saisi siis hänen mielestään höllentää otettaan ja parantaa ilmaisunvapautta, jonka tila Kiinassa on surullisenkuuluisa.

Han Han ei halua, että Kiinan kommunistinen puolue syöstään vallasta. Sen sijaan hän toivoo puolueen voivan ottaa suuria kehitysaskelia, jotta sen nimeä ylistettäisiin jatkossa sellaisissakin historiankirjoissa, jotka eivät ole puolueen itsensä kirjoittamia.

Tuntematon nimi maailmalla

Ehkä juuri siksi, että Han Han ei ole mielipiteissään niin radikaali, hän ei myöskään ole vielä erityisen tunnettu nimi kansainvälisesti. Vaikka hän on julkaissut seitsemän romaania sekä useita essee- ja blogitekstikokoelmia, hänen töitään käännettiin ensimmäistä kertaa englannin kielelle vasta vuonna 2012.

Han Hanista on kuitenkin länsimediassakin kirjoitettu. Esimerkiksi vuonna 2010 Han Han sijoittui Time-lehden äänestyksessä maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden listalla toiseksi – vaikkakin osittain siksi, että Kiinassa lukemattomat ”nettikansalaiset” intoutuivat äänestämään. On mainitsemisen arvoista, että jossain vaiheessa kiinalaiset verkkoviranomaiset tekivät sanojen ”Han Han” ja ”Time” yhdistelmästä kielletyn hakulausekkeen.

Ensin pikataipaleet, sitten takaisin valokeilaan

Kenties vain Nobel-palkinto tai kiinalaisviranomaisten hampaisiin joutuminen toisi Han Hanille laajempaa tunnettuutta Kiinan ulkopuolella. Kumpikaan skenaario ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä.

Ensinnäkään hänen tuotantoaan – etenkään fiktiota – ei pidetä varsinaisesti korkeatasoisena, vaikka kirjat myyvätkin kuin häkä ja niissä – niin fiktiossa kuin esseissäkin – tuodaan esiin tärkeitä asioita ja nykykiinalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia epäkohtia.

Toisekseen Han Han on keksinyt muutakin tekemistä kuin mehiläispesän sohimisen. Kirjailijauransa ensimmäisten tuotosten myynnistä saamillaan tuloilla hän toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja ryhtyi kilpa-autoilijaksi. Hän on saavuttanut paljon menestystä kiinalaisissa kilpasarjoissa, vaikka kilpa-autoilijaksi kääntynyt kirjailija herättikin aluksi paljon ennakkoluuloja lajin tuntijoiden keskuudessa.

Han Han haluaa tällä hetkellä keskittyä rauhassa kilpa-autoilijan uraansa sekä pienen tyttärensä kasvattamiseen. Ehkä tämä riittää selittämään osaltaan hänen kirjoituksiensa ”pehmeyden”.

Aktiivisimpina vuosinaan (2006–2008) Han Han ajoi yhtä aikaa kilpaa ja kirjoitti kovaan tahtiin paitsi fiktiota myös maailman luetuinta blogia. Tämä synnytti jopa spekulaatioita siitä, kuinka yhden miehen aika saattoi riittää siihen kaikkeen. Julkisuuteen nousi syytteitä, joiden mukaan Han Hanin tuotanto olisi todellisuudessa haamukirjoittajien käsialaa. Syytöksiä ei ole tähän päivään asti onnistuttu todistamaan.

Viime vuosina Han Han on hidastanut tahtiaan selkeästi. Hänen viimeisimmän romaaninsa julkaisusta on vierähtänyt jo neljä vuotta, ja blogirintamallakin on ollut rauhallisempaa. Ratin takana 32-vuotias herra ei sen sijaan ole vielä malttanut hidastaa. Kilpa-autoilu onkin hänelle toistaiseksi kirjoittamista tärkeämpää.

Kirjailijan uraa ajatellen Han Han on kuitenkin vielä nuori, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että kirjailijana hänestä tullaan vielä kuulemaan – eikä ainoastaan kiinaa puhuvassa maailmassa.

Basam Books julkaisee Kolme porttia -suomennokseni lokakuussa. Lisää Han Han -aiheisia blogitekstejä löydät klikkaamalla sivupalkista tunnistetta "Han Han".


Voit tutustua Kiinan, kiinan kielen ja kiinalaisen kulttuurin tuntemusta vaativaa osaamista tarjoavan yritykseni verkkosivuihin osoitteessa www.hiinakiina.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti